Tämä blogi syntyi, kun rakkauteni muroihin ja rakkauteni blogeihin kohtasivat toisensa ja viettivät muutaman kiihkeän yön peuhaten pääkoppani sisällä. Minulla ei ole bloginpitoon tarvittavaa aikaa, tietotaitoa saati välineistöä laadukkaiden kuvien näpsimiseen, mutta joskus sitä on vain annettava intohimon viedä. Elämä on liian lyhyt, niin kuin siinä Chisun biisissäkin lauletaan. Lisäksi miulla on flunssa, enkä koe kykeneväni älylliseen toimintaan.
Sepä selittelystä. Asiaan.
Olen rakastunut muroihin. Olen ollut jo pitkän aikaa. Jos en rakastaisi melkein yhtä paljon kaikkia muitakin ruokia, voisin kuvitella syöväni pelkkiä muroja. Viettäessäni pidemmän aikaa pelkästään oman itseni seurassa elämäni usein ajautuukin perin muroisille raiteille. Muiden ihmisten läsnäolo rajoittaa käyttäytymistäni murojen kanssa jonkin verran, enkä välttämättä kehtaa ahtaa kokonaisen muropaketin sisältöä suihini parissa tunnissa. Jossain vaiheessa elämääni yksinkertaisesti kielsin itseltäni murojen ostamisen kokonaan suunnattoman lihoamisen pelossa.
Nykyään olen jälleen palannut onnellisin mielin murohyllyjen äärelle, ja tämän blogin perustaminen antaa minulle mitä mieluisimman tekosyyn hifistellä murohankinnoissani. Hifistelyllä tarkoitan siis sitä, etten aina ostakaan niitä kaikkein terveellisimmiksi luokiteltuja muroja, vaan murokippooni ovat tervetulleita tästä lähtien niin suklaakuorrutetut kuin sokerilla kyllästetytkin muroelämykset. Pyrin kokeilemaan kaikkia löytämiäni murolaatuja, sekä arvioimaan niitä äärimmäisen subjektiivisesti mutta muroharrastelijan autuaalla innokkuudella. Tähänastisen elinkaareni aikana en ole vielä kertaakaan törmännyt muroihin, joista en olisi pitänyt - ehkä tämän projektin myötä sellaisiakin löytyy. Muroiksi kategorisoin kaiken kotitekoisesta myslistä corn flakeseihin, muro-käsite on siis tässä blogissa varsin laaja. Murokokeilujani vielä ennestään edistääkseni on tarkoituksenani myös silloin tällöin sekoitella muroihin jotain muutakin kuin perusmaitoa. Tällä hetkellä mahdollisina murohöysteinä mieleen tulevat lähinnä marjat, hillot ja hedelmät, mutta kenties jotain vähän erikoisempiakin viritelmiä kokeillaan... Itsehän olen yllytyshullu.
Kuvat täältä , täältä ja täältä




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti